RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.brahe.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.brahe.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 20.05.2026/Pykälä 20
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Arviointikertomuksen laadinta
Tarkastuslautakunta 30.04.2026 § 13
Kuntalain 121 ja 125 § mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on:
– valmistella valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat
– arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla
– arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyyttä, jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää.
Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa valtuustolle muitakin tarpeellisena pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista. Kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta. Edellisen vuoden arviointikertomus toimitetaan jäsenille arviointikertomuksen laadinnan pohjaksi.
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta aloittaa vuoden 2025 arviointikertomuksen laadinnan.
Päätös Tarkastuslautakunta aloitti vuoden 2025 arviointikertomuksen laadinnan.
Tarkastuslautakunta 20.05.2026 § 20
40/02.02.01/2026
Tarkastuslautakunta viimeistelee ja hyväksyy vuoden 2025 arviointikertomuksen.
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta aloittaa vuoden 2025 arviointikertomuksen laadinnan.
Päätös Tarkastuslautakunta viimeisteli ja hyväksyi vuoden 2025 arviointikertomuksen.
| Edellinen asia | Seuraava asia |