RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.brahe.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.brahe.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhtymävaltuusto
Pöytäkirja 09.06.2026/Pykälä 4
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Koulutuskuntayhtymä Brahen ARVO-palautteet
Hallitus 26.05.2026 § 41
Koulutuskuntayhtymä Brahe kehittää koulutustoimintoja yhteistyössä asiakkaidensa kanssa. Yksi keskeinen osa palaute- ja kehittämistyötä on säännöllisesti kerättävä opiskelija- ja työelämäpalaute (ARVO-palaute).
Olennainen osa asiakaspalautejärjestelmää muodostuu nykyisen rahoituslain mukaisesta ARVO-asiakaspalautteesta, joka kerätään kaikilta opiskelijoilta sekä opintojen aloitus- että päätösvaiheessa. Opiskelijoilta saatua palautetta käydään läpi henkilökunnan kanssa aloittain, työelämäfoorumeissa sekä kuntayhtymän yhteisissä tilaisuuksissa.
Toinen tärkeä osa ARVO-asiakaspalautejärjestelmää ovat työelämältä kerättävä palaute. Työelämältä kysytään palautetta kahdella kyselyllä. Työpaikkaohjaajakysely; Opetushallitus lähettää työpaikkaohjaajakyselyn automaattisesti kaikille koulutus- tai oppisopimuksessa mainituille työpaikkaohjaajille opiskelijan työpaikkajakson päätyttyä. Työpaikkakysely; Kysely lähetetään kaksi kertaa vuodessa, tammi-helmikuussa ja heinä-elokuussa työpaikoille, joissa on edeltävän puolen vuoden aikana ohjattu oppisopimus- ja koulutussopimusopiskelijoita ja siihen vastaa työpaikan yhteyshenkilö. Työelämältä saatua palautetta käydään läpi henkilökunnan kanssa aloittain, työelämäfoorumeissa sekä kuntayhtymän yhteisissä tilaisuuksissa.
Työelämävastaava Eveliina Noponen ja toimialapäällikkö Petra Mikkilä esittelevät hallitukselle Koulutuskuntayhtymä Brahen toimialojen ja koulutusalojen saaman ARVO-palautteen.
Esittelijä Kuntayhtymän johtaja, rehtori Jaana Ritola
Päätösehdotus Hallitus merkitsee tiedoksi.
Päätös Hallitus merkitsi tiedoksi ja lähettää asian tiedoksi yhtymävaltuustolle.
VALT 09.06.2026 § 4
55/00.01.02.00/2026
Työelämävastaava Eveliina Noponen ja toimialapäällikkö Petra Mikkilä esittelevät yhtymävaltuustolle Koulutuskuntayhtymä Brahen toimialojen ja koulutusalojen saaman ARVO-palautteen.
Esittelijä Kuntayhtymän johtaja, rehtori Jaana Ritola
Päätösehdotus Yhtymävaltuusto merkitsee tiedoksi.
Päätös Yhtymävaltuusto merkitsi tiedoksi.
| Edellinen asia | Seuraava asia |