RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.brahe.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.brahe.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 31.10.2025/Pykälä 33
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Arvioinnin käytännön suorittaminen
Tarkastuslautakunta 31.10.2025 § 33
93/00.03.03/2025
Tarkastuslautakunta on asetettu hallinnon ja talouden hoidon tarkastuksen järjestämistä varten. Lautakunnan on arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla sekä arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyyttä, jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää.
Lautakunnan työn perustaksi on tarpeen valmistella ohjeellinen arviointisuunnitelma. Lautakunta käy periaatekeskustelun työskentelynsä käytännön järjestelyistä. Ehdotus arviointisuunnitelmaksi ja työohjelmaksi on esityslistan oheismateriaalina.
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta päättää hyväksyä arviointisuunnitelman vuosille 2025–2028 ja työohjelman vuodelle 2025.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |