Dynasty tietopalvelu Haku RSS Koulutuskeskus Brahe

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.brahe.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.brahe.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hallitus
Pöytäkirja 01.04.2025/Pykälä 26


Liite 1 Tilinpäätös ja toimintakertomus 2024

 

Tilinpäätös ja toimintakertomus 2024

 

Hallitus 01.04.2025 § 26  

27/02.02.01/2025  

 

Talous- ja hallintojohtaja esittelee vuoden 2024 tilinpäätöksen toteuman ja toimintakertomuksen.

 

Koulutuskuntayhtymä Brahen tilikausi on kalenterivuosi. Brahen yhtymä-hallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajan tarkastet-tavaksi. Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot, talousarvion toteutumisvertailu sekä toiminta-kertomus. Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kuntayhtymän tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta sekä toiminnasta. Tätä varten tarpeelliset lisätiedot on ilmoitettava liitetiedoissa. Tilinpäätöksen allekirjoittavat yhtymähallituksen jäsenet ja kuntayhtymän johtaja, rehtori. Yhtymähallitus tekee päätöksen tilikauden tuloksen käsittelystä.

 

Koulutuskuntayhtymä Brahen vuosi 2024 sujui talouden kannalta hyvin sen toimintaympäristön haasteista huolimatta.

 

Koulutuskuntayhtymä Brahen suoritepäätöksen mukainen (alkuperäinen) tavoitteellisten opiskelijavuosien määrä oli vuonna 2024 yhteensä 1 064 opiskelijavuotta, joka ylittyi 76 opiskelijavuoden verran vuoden loppuun mennessä. Opiskelijavuosien toteuma oli vuonna 2024 yhteensä 1 140 opiskelijavuotta, joista 962 kohdentui perustutkintoihin, 146 ammatti- ja erikoisammattitutkintoihin ja 32 tutkintokoulutukseen valmentavaan koulutukseen ”TUVA” (ks. taulukko 1).

 

Taulukko 1

Opiskelijavuodet koulutusmuodoittain  

31.12.2024 

Perustutkinnot

962

Ammatti- ja erikoisammattitutkinnot 

146

Tuva

32

Yhteensä 

1 140

 

Taulukko 2 kuvaa koulutuskuntayhtymän opiskelijavuosien määrän jakautumista toimialoittain vuonna 2024.

 

Taulukko 2

Opiskelijatyövuodet toimialoittain  

31.12.2024

Tekniikan alat 

495

Palvelu alat 

187

Luovat alat 

202

Luonnonvara-alat 

224

Tuva

32

 Yhteensä 

1 140

 

 

Tilikauden tulos

 

Euroopassa käynnissä oleva hyökkäyssota, joka alkoi vuonna 2022, on jatkunut jo yli kolme vuotta tuoden mukanaan lukuisia haasteita. Talous-kasvu on hidastunut merkittävästi  ja maailmanlaajuiset talousongelmat ovat korostuneet, mikä väistämättä vaikuttaa myös Suomen taloustilan-teeseen ja edelleen ammatillisen koulutuksen rahoitukseen.

 

Koulutuskuntayhtymä Brahelle vuosi 2024 oli rahoituksellisesti kohtalaisen hyvä, vaikka toimintatuotot kasvoivat edellisestä vuodesta vain 3 295,65 euroa. Brahen vuoden 2024 talousarviossa valtionosuusrahoituksen mää-räksi arvioitiin 12 504 911 euroa. Valtionosuusrahoitus toteutui kuitenkin 65 921 euroa ennakoitua suurempana ja oli yhteensä 12 570 832 euroa. Tästä perusrahoituksen osuus oli 8 997 946 euroa, suoritusrahoituksen osuus 2 380 998 euroa ja vaikuttavuusrahoituksen osuus 1 191 888 euroa.

 

Taloudellisesti haastavasta toimintaympäristöstä huolimatta Koulutuskuntayhtymä Brahen vuoden 2024 tilinpäätös osoitti 18 184 euron ylijäämää. Tähän tulokseen vaikutti negatiivisesti kiinteistökannan lisä-poistot, jotka olivat yhteensä -502 855 euroa. Näitä ylimääräisiä poistoja tehtiin strategisesti, huomioiden kirjanpitolain ja kirjanpitolautakunnan kun-tajaoston suositukset, jotta kuntayhtymän kiinteistöjen tasearvot vastaavat todellisuutta. Lisäpoistot kohdistuivat pääasiassa luonnonvara-aloille mutta myös tekniikan toimialoille ja palvelualoille sekä vähiten luoville aloille/medialle. Nämä poistot olivat osa kuntayhtymän kiinteistösuun-nittelua ja ne toteutettiin poistamalla 2000-luvun alun peruskorjausten jäännösarvot, jotka eivät enää heijastaneet kiinteistöjen nykyarvoa. Tämä taloudellinen toimenpide vahvistaa kuntayhtymän tilinpidon tarkkuutta ja realistisuutta, valmistellen samalla organisaation tulevaisuuden investoin-teihin ja kehityshankkeisiin.

 

Brahen tuloksen muodostumista vuonna 2024 havainnollistaa taulukko 3.

 

Taulukko 3

 

 

 

 

 

 

 

Investoinnit

 

Koulutuskuntayhtymä Brahen investointien toteuma vuodelta 2024 on esi-tetty taulukoissa 4 ja 5. Taulukossa 4 on esitetty investoinnin yhteensä lajeittain ja taulukossa 5 hieman laajemmin toimialoittain ja koulutus-aloittain.

 

Taulukko 4

Taulukko 5

Vaikka kuntayhtymässä poikettiin vuonna 2024 tuntuvasti kiinteistöinves-tointien osalta alkuperäisestä vuoden talousarviosta, kiinteistöinvestoinnit ylittivät kuitenkin ainoastaan 25 % alkuperäisestä talousarviosta. Investoinnit kokonaisuutena toteutuivat ennakoitua pienempinä, noin 77 %.

 

 

 

 

 

Esittelijä Talous- ja hallintojohtaja Antti Lantto

 

 

 

 

Päätösehdotus  

 

  1. hyväksyy ja allekirjoittaa vuoden 2024 tilinpäätöksen ja toi­min­ta­ker­to­muk­sen sekä jättää sen tilintarkastajien tarkastettavaksi
  2. ohjaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen edel­leen yhtymävaltuuston käsiteltäväksi
  3. valtuuttaa talous- ja hallintojohtajan tarvittaessa tekemään toi­min­ta­ker­to­muk­seen ja tilinpäätökseen teknis-taloudellisia muu­tok­sia en­nen yhtymävaltuuston valtuustokäsittelyä
  4. esittää yhtymävaltuustolle, että tilikauden tulos kirjataan ta­see­seen yli-/alijäämätilille.

 

 

Päätös Hallitus hyväksyi esityksen.

 

 Riitta-Liisa Salmenkangas poistui kokouksesta pykälän käsittelyn aikana klo 17.06.