Dynasty tietopalvelu Haku RSS Koulutuskeskus Brahe

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.brahe.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.brahe.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hallitus
Pöytäkirja 15.10.2024/Pykälä 68


 

Ainokaiset uralle -hankehakemus / ESR+

 

Hallitus 15.10.2024 § 68  

119/02.05.02/2024  

 

Hankkeen päätoteuttaja on Oulun ammattikorkeakoulu. Osatoteuttajat ovat Koulutuskuntayhtymä Brahe, TUTU (Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskus) ja Otus (Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö) sekä yhteistyökumppaneina alueen työnantajat. Päärahoittajana toimii ESR+, Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027. Toimintalinja: Työllistävä, osaava ja osallistava Suomi. Erityistavoite: 4.2 Uutta osaamista työelämään.

 

Hankkeen päätavoitteena on vähemmistöryhmiin kuuluvien opiskelijoiden urasuunnittelun ja opintoihin, opiskeluyhteisöön ja työelämään kiinnittymisen tukeminen.

 

Alatavoitteina on selvittää millaisia konkreettisia haasteita opintoihin, alaan ja työelämään kiinnittymisessä vähemmistöryhmiin kuuluvilla opiskelijoilla on ammatillisessa koulutuksessa ja ammattikorkeakouluissa. Selvittää, millaiset olemassa olevat käytännöt ja menetelmät tukevat ainokaisia alaan, opintoihin ja työelämään kiinnittymisessä. Kehittää yhteistyössä työnantajien kanssa uudenlainen tulevaisuusorientoitunut Polkuja työelämään-konsepti, joka tulee opiskelijoiden työelämään siirtymistä. Lisätä opiskelijoiden työharjoitteluja, työssäoppimista sekä työpaikoilla ohjaavien henkilöiden sekä opetus- ja ohjaushenkilöstön osaamista vähemmistöryhmiin kuuluvien opiskelijoiden tukemisesta opinnoissa, urasuunnittelussa ja työelämään siirtymisessä.

 

Työpaketti 1: Hankkeen koordinointi. (Päävastuu OAMK, Brahe mukana)

 

Työpaketti 2: Tiedonkeruu (Päävastuu Otus, Brahe mukana). Selvitys ainokaisopiskelijoiden alaan/opintoihin kiinnittymisen, työllistymisen ja työelämäverkostojen rakentamisen haasteista opintojen aikana. Selvitys työnantajien vastaanottokyvystä (asenteet, toimintatavat, ohjauksen saatavuus, DEI-työ, rekrytoinnin haasteet/esteet).

 

Työpaketti 3: Polkuja työelämään -konseptin ja muiden ainokaisia tukevien menetelmien kehittäminen, pilotointi ja mallintaminen ammatilliseen koulutukseen (Päävastuu OAMK ja Brahe). Yhteistyössä työelämän kanssa kehitettävä Polkuja työelämään -konsepti ja sen pilotointi. Työssä oppimisen ja työelämäverkostojen luomisen tukimalli: pienryhmätoimintaa opiskelijoille. Ainokaisia tukevien menetelmien pilotointi.

 

TP4 Työpaikkaohjaajien ja opetus- ja ohjaushenkilöstön osaamisen kehittäminen (Päävastuu TUTU, Brahe mukana). Tiedonkeruun pohjalta tuotettu koulutuskokonaisuus työpaikkaohjaajille ja opetus- ja ohjaushenkilöstölle. Harjoitteluohjauksen / rekrytoinnin tietopaketti työnantajille.

 

TP 5 Vaikuttavuus ja viestintä (Päävastuu Oamk, Brahe mukana)

 

Hankkeen tuloksena on selvitetty erityisten opiskelijoiden opintoihin kiinnittymistä, työllistymisen ja työelämäverkostojen rakentamisen haasteita opintojen aikana. Kartoitustyön pohjalta on saatu hyviä käytänteitä, joiden pohjalta on luotu tehokas ja toimiva toimintamalli kohderyhmää varten. Polkuja työelämään- malli on tukemassa opetus – ja ohjaushenkilöstöä erilaisten ja eri taustaisten opiskelijoiden ohjaus- ja sparraustyössä työelämärajapinnassa ja urasuunnittelutyössä. Kohderyhmän työllistyminen ja jatkopolut vahvistuvat. Mallin kehittämisen myötä myös henkilöstön osaaminen on kehittynyt ja työelämäverkoston yhteistyö on vahvistunut.

 

Hankkeen toteutusaika 5/2025–12/2027. Kustannusarvio Koulutuskeskus Brahen osalta hankeaikana yhteensä 225 000 € (alustava suunnitelma 1+1 hlö / 50 % + 50 % / 3 vuotta). Hankkeen omarahoitusosuus (20 %) on Koulutuskeskus Brahen osalta 45 000 €. Ryhmähankkeessa jokainen osatoteuttaja vastaa omasta hankeosuudesta kokonaisuudessaan, sen toiminnasta ja maksatuksesta.

 

Esittelijä Kuntayhtymän johtaja, rehtori Jaana Ritola

 

Päätösehdotus Hallitus hyväksyy hankehakemuksen ja valtuuttaa viranhaltijat jättämään hankehakemuksen määräaikaan mennessä. Hallitus sitoutuu hankkeen 45 000 € omarahoitusosuuteen ja siihen mahdollisesti hankkeen valmisteluaikana tuleviin muutoksiin, mikäli hanke saa myönteisen rahoituspäätöksen.

 

Päätös Hallitus hyväksyi ehdotuksen.